A+ A A-
31.5.2019

Avoimet kylät tulevat jälleen!

Avoimet kylät -päivänä sadat kylät ympäri Suomen kutsuvat tutustumaan toimintaansa. Valtakunnallinen tapahtumapäivä muistuttaa kylien mahdollisuuksista asuinpaikkoina ja vierailukohteina: Suomessa on tuhansittain elinvoimaisia kyliä, jotka kutsuvat tutustumaan toimintaansa.

Valtakunnallinen Avoimet Kylät -päivä 8.6. tarjoaa jälleen paljon tapahtumia kylissä ympäri Suomen. Pohjois-Karjalan avoimet kylät on tehty tänä vuonna letuista, nuotion räiskeestä, kirppiksistä, kilpailuista, arpajaisista, kesämielestä ja iloisista kohtaamisista! Tutustu tällä sivulla päivässä mukana oleviin kyliin ja tapahtumiin. Mukana on maakunnassamme 14 kylää!

Avoimet kylät -päivä tarjoaa tilaisuuden lähimatkailuun ja omaan kotiseutuun tutustumiseen. Mukana päivässä on valtakunnallisesti noin 600 kylää.

- Kylillä on innovatiivista toimintaa, jota moni ei ole tullut ajatelleeksi. Esimerkiksi tyhjilleen jääneitä koulurakennuksia on otettu kyläyhteisöjen käyttöön, ja niillä järjestetään monenlaista harrastustoimintaa. Avoimet kylät -päivänä on mahdollisuus päästä kurkistamaan paikallisiin ratkaisuihin, vinkkaa puheenjohtaja Petri Rinne Suomen Kylät ry:stä.
Vaikka kylä mielletään perinteisesti osaksi maaseutua, tapahtumia on järjestämässä myös kaupunkien pieniä myymälöitä ja kortteleita. Myös kaupunginosissa lähipalvelut ja -yhteisö ovat tärkeä voimavara.

Avoimet kylät kartalla

Maakaista.fi

Maakaista kokoaa ja välittää tietoa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta Pohjois-Karjalassa.

 

Maaseuturahasto logo mv Leader logo mv

Maakaista.fi somessa