A+ A A-
Uutisarkisto 6.6.2011

Rikkarannalla lumouduttiin maisemasta

ProAgria Pohjois-Karjalan Tieto liikkeelle -hankkeen LUMOA maisemaan -kierrokset alkoivat Outokummun Rikkarannasta. Maisemakierroksilla kartoitetaan kylien maisema- ja luonnon monimuotoisuus kohteita.

-On tärkeää, että ihmiset arvostavat omaa ympäristöään, sillä sitä kautta tulee halu hoitaa ja huolehtia siitä, ProAgria Pohjois-Karjalan Maa- ja kotitalousnaisten maisemanhoidonneuvoja Päivi Jokinen toteaa. 

LUMO-maisemakierroksilla tutustutaan kylien omaan maastoon ja maisemiin. Sen lisäksi, että oman kylän maisemiin tutustutaan uusin silmin, on kierroksilla tarkoitus kartoittaa mahdollisia hoidettavia ja tukikelpoisia kohteita. Näiden hoitoon, viljelijöiden lisäksi, myös rekisteröidyt yhdistykset voivat saada hoitotukea. Erityisympäristötukea voi hakea perinnebiotoopin tai kosteikon hoitoon tai luonnon ja maiseman monimuotoisuuden ylläpitämiseen. Tukea voi saada esimerkiksi niityille, metsälaitumille tai pienille kosteikoille.

Rikkarantaan maisemakierros järjestettiin kyläläisten toiveesta. Kierrokselle osallistuikin mukavan kokoinen joukko asukkaita. Kierros aloitettiin kartoittamalla kuljettava reitti, joka päätettiin liikkua sekä jalan että osin autolla. Matkan varrelle mahtui monenlaisia kohteita. Kauniiden ja arvokkaisen maisemakohteiden lisäksi myös kahvituspaikka koskella oli suosittu.

- Tämänkaltaiset yhteiset tapahtumat saavat ihmiset liikkeelle meidän kylällä, kertoo Rikkaveen kyläyhdistyksen puheenjohtaja Liisa Hiltunen. Aivan uutta maiseman kunnostus ja kylänyhteiset projektit eivät Rikkaveden kyläyhdistyksille ole, sillä koskelle on Leader-hankkeena rakennettu silta ja muun muassa Rikkalampea on raivattu ja kunnostettu yhteisvoimin.

Maisemamännyistä niityn hoitoon

-Perinteisten peltoaukeiden lisäksi vesistö rikkaasta Rikkarannasta löytyy järven ja lampien lisäksi koski- ja puromaisemaa. Myös harju ja kumpuileva maisema luovat vaihtelevuutta. Monipuolinen maisema on kylän rikkaus kaikin puolin. Mahdollisia hoito- ja kunnostuskohteita löytyi useita. Tällaisia kohteita ovat muun muassa Lietukkajoen niitty, peltomaisemat, maisemamännyt, muinaisjäännökset ja Veneranta. Myös kylän läpi kulkevalle polkureitille olisi otolliset maastot, summasi Päivi Jokinen päivän saaliista.

Kyläläisten piirissä kierrosta pidettiin hyvänä ja valaisevana. Ideoita mahdollisista kunnostuskohteista nousi esiin pitkin kierrosta. Kierros toikin uutta intoa ja rohkeutta lähteä suunnittelemaan jatkotoimia. 

Tänä kesänä järjestetään kolme maisemakierrosta. Rikkarannan lisäksi myös Juuan Tuopajoella on tehty LUMO-maisemakierros. Mukaan ehtii vielä Kiteelle, jossa maisemakierros toteutetaan keskiviikkona 8.6.2011. Kohteena on Piimäjärvi-Hammaskallio. Kierroksen tarkemmat tiedot  tästä linkistä http://eduksi.pkky.fi/www/kk3/kurssitiedot.cfm?ID=4945

Apua oman maaston kartoitukseen saa muun muassa paikkatietoikkunasta sekä muinaisjäännösrekisteristä.

 

 


 

Tanja Airaksinen

Maaseudun Sivistysliitto

kyläkehittäjä

Maakaista.fi

Maakaista kokoaa ja välittää tietoa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta Pohjois-Karjalassa.

 

Maaseuturahasto logo mv Leader logo mv

Maakaista.fi somessa