A+ A A-
Yrittäjyys 25.8.2014

Täyden palvelun hyvinvointikeskus hevosille

Humppa ja Blondi ovat Niilolan omia hevosia. Humppa ja Blondi ovat Niilolan omia hevosia. Reeta Rönkkö

Miten usein tulee ajatelleeksi, että hevonen tarvitsee huoltoa siinä missä vaikkapa kilpaurheilija? Juuassa Vuokon kylällä Niilolan hevoshuoltamoa pitävä Henna Halonen askaroi tämän kysymyksen parissa päivittäin. Henna tuntee hevosen hyvinvoinnin salat jo pitkältä ajalta ja tietää, että hevosen lihakset kaipaavat aina välillä hierontaa ja kaviot huoltoa. Myös lämpö tekee hevoselle hyvää ja hengitysteiden hoitaminen on tärkeää. Kokonaisvaltainen hyvinvointi saa niin ratsun kuin ravihevosenkin toimimaan paremmin. Hennalle hevosten hyvinvointi on harrastuksen lisäksi osa elantoa.

Liikkeelle oman hevosen hyvinvoinnista

Henna Halonen on kasvanut hevosten parissa, kotitilalla moni työ tehtiin hevosvoimalla. Omien hevosten myötä kasvoi myös Hennan kiinnostus hevosten lihashuoltoon, se tuntui luontevalta osalta hevosten hyvinvoinnista huolehtimista. "Pitkään opettelin asioita omatoimisesti ja hevoset ovat minut tähän ammattiin opettaneet näyttämällä akupisteitään ja kanaviaan ", Henna kertoo. Koulutustakin tosin löytyy, Henna valmistui hevosshiatsuhoitajaksi vuonna 2011. Vastaavan koulutuksen on suorittanut vain kaksi muuta henkilöä Suomessa. "Hevosshiatsua on kutsuttu akupunktion pikkusiskoksi , koska toimimme samoilla meridiaanilinjoilla. Hevosshiatsussa käymme sormin painellen koko meridiaanin läpi, myös akupisteitä käyttäen . Rotaatiot ja venyttelyt kuuluvat hoitoon", Henna selvittää.

Hevosten lihashuollon lisäksi Henna on hankkinut koulutusta myös kavioiden vuolemiseen sekä hevospsykologiaan ja tietenkin ratsastukseen. Perehtyneisyyttä löytyy myös hevosten ruokintaan ja iho-ongelmiin. Ratsastuksen osalta Hennan ominta alaa on lännenratsastus. Hennan nykyiset hevoset Blondi ja Humppa on molemmat koulutettu lännenratsuksi. "Lännenratsastuksessa teemme tehtävät puomeja ja keiloja käyttäen joten itse kutsun sitä usein jumpparatsastukseksi, koska se on hyväksi niin hevosen kuin ratsastajankin lihaksille".

Harrastuksesta ammatti

Pikkuhiljaa tutut hevosenomistajat huomasivat Hennan taidot ja alkoivat kysellä lihashuoltoa ja muuta osaamista myös omien hevostensa tarpeisiin. Vähitellen hevosten hyvinvoinnista on tullut Hennalle osa-aikainen ammatti. Yhdessä puolisonsa Jarin kanssa Henna pyörittää myös emolehmätilaa, mutta hevosten hoidon osuus elinkeinosta kasvaa koko ajan. Hoitojen lisäksi Niilolan talli tarjoaa myös ratsastustunteja.

Tähän saakka Henna on kiertänyt hoitamassa toisten hevosia eri puolilla Itä- ja Etelä-Suomea. Asiakkaina on niin ratsuja kuin ravihevosiakin. Joskus asiakkaat ovat tuoneet hevosensa myös Niilolan tallille Hennan luo. "Olen jo usean vuoden ajan miettinyt, miten saisin suuremman osan asiakkaista tulemaan paikanpäälle. Lisäksi haluaisin tarjota hevosille mahdollisuuden saada vaikka useampaa hoitomuotoa kerralla. Unelma omasta hevosten hyvinvointikeskuksesta on kytenyt pitkään ja nyt se on tulossa todeksi", Henna hymyilee.

Hyvinvointikeskus

Niilolan tilan pihaan on siis valmistumassa todellinen hevosten hyvinvoinnin keskittymä. Uuteen tallirakennukseen tulee kaksi hoitokarsinaa, johon oman hevosen voi tuoda hoidettavaksi vaikka pidemmäksi aikaa. Tiloihin tulee lisäksi infrapunasolarium sekä suolahuone. Tiloissa voi myös hoidattaa ammattilaisella kavioita ja pakkopilttuukin löytyy eläinlääkärin käyntejä varten. Rakennus valmistuu käyttökuntoon vuoden 2014 loppuun mennessä.

Vastaavaa hevoshoitolaa ei muualta Itä-Suomesta löydy. Infrapunasolariumin lamput antavat hevoselle lämpöä ja auringon valoa. Lämpö rentouttaa ja auttaa palauttamiseen ja valo auttaa pimeinä aikoina mm. hevosen hormonitoimintaan. Suolahuoneessa taas suolakone jauhaa suolan pölyksi ja puhaltaa sen hengitysilmaan. Suola auttaa etenkin hevosten hengitystievaivoihin ja iho-ongelmiin. Hoitolassa voi siis saada vaikka koko paketin hieronnasta kavioiden vuoluun ja lämpöhoidosta suolahuoneeseen. Jatkossa Niilolan hevoshuoltamossa tullaan lisäämään myös hevosten hyvinvointiin liittyvää kurssitoimintaa.

Lisätietoja Niilolan hevoshuoltamosta löytyy täältä.

 

Hierontaa

Niilolassa myös hevoset osaavat hieroa! Blondi hoitaa omistajaansa Henna Halosta.

Reeta Rönkkö

Maaseudun sivistysliitto Itä-Suomi

kyläkehittäjä

Maakaista.fi

Maakaista kokoaa ja välittää tietoa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta Pohjois-Karjalassa.

 

Maaseuturahasto logo mv Leader logo mv

Maakaista.fi somessa