A+ A A-
Nuoriso 19.7.2019

Kansainvälinen leiri toi nuoret yhteen Kontioniemeen

Enimmäisenä leiripäivänä ryhmäydyttiin torikättelyn avulla. Enimmäisenä leiripäivänä ryhmäydyttiin torikättelyn avulla. Anna-Maria Hämäläinen

Heinäkuun kolmannella viikolla on Kontioniemessä, varuskunnan entisisissä tiloissa, käynyt kuhina, kun 37 nuorta ohjaajineen Suomesta, Saksasta, Luxemburgista ja Ranskasta on kokoontunut viikon mittaiselle ARTour-leirille. Leiri on osa Joensuun seudun Leader-yhdistyksen ja kolmen kansainvälisen Leader-ryhmän yhteistä ARTour-hanketta.

ARTour-hankkeessa maaseudulla asuvia 13-18-vuotiaita nuoria rohkaistaan tuottamaan paikallista arjen kulttuuria, kuten erilaisia tapahtumia ja ajanvietettä yhdessä paikallisen väestön kanssa. Kerran vuodessa Suomen, Saksan, Luxemburgin ja Ranskan nuoret kokoontuvat kansainväliselle leirille, jossa he pääsevät tekemään ja oppimaan uusia asioita yhdessä. Leirejä on pidetty Luxemburgissa vuonna 2017, viime kesänä Ranskassa ja nyt parasta aikaa täällä, Joensuun seudulla. Ensi vuonna leiri pidetään Saksassa, Wartburgin alueella.

Suomen leiri pidetään Kontioniemessä, SportBed yrityksen tiloissa. Suomalaisten ARTour-ryhmä on valmistellut leiriä koko alkuvuoden. Hankkeen nuoriso-ohjaajat Niina Myyry ja Ninnu Karttunen ovat luotsanneet kymmenhenkistä nuorten ryhmää jo yli kaksi vuotta, joten suurin osa hankkeessa mukana olevista nuorista on päässyt osallistumaan sekä Luxemburgin että Ranskan leirille. Nuoret halusivat ehdottomasti olla mukana tekemässä Suomen leiristä yhtä upean leirikokemuksen kuin muissakin maissa.

 

ARTour leirin ohjaajatJokaisesta maasta osallistuu leirille kaksi ohjaajaa. Suomesta leiriä luotsaa Niina Myyry (keskellä) ja Ninnu Karttunen.

 

Jokaisella kansainvälisellä leirillä on jokin yhdessä valittu teema, ja tänä vuonna teemana on luonto. Luontoteeman lisäksi leirillä näkyy hyvin vahvasti suomalaisuus, sillä leirin järjestäjät ovat halunneet esitellä kansainvälisille vieraille suomalasia tapoja ja kulttuuria. Leirillä muun muassa pelataan perinteisiä suomalaisia pihapelejä, paistetaan karjalanpiirakoita - ja tietenkin saunotaan. Yhteisten aktiviteettien lisäksi leiriläiset osallistuvat lähes jokaisena leiripäivänä valitsemaansa työpajaan; joko musiikki-, kuvataide-, liikunta- tai leipomistyöpajaan. Työpajojen vetäjät ovat sisällyttäneet leirin luontoteeman osaksi pajatoimintaa.

 

Nuoret tekevät lippujaEnsimmäisenä päivänä nuoret jaettiin suomalaisten suklaapatukoiden mukaan nimettyihin ryhmiin. Ryhmille maalattiiin yhdessä liput.

 

Tunnelmat leirillä ovat olleet hyvät ja sääkin on onneksi suurimmaksi osaksi suosinut leiriläisiä. Suomalainen ruoka on saanut kiitosta ja erityisesti saunominen herätti nuorten keskuudessa suurta innostusta. Kulttuurien yhtenä erona on huomattu suomalaisten täsmällisyys ja aikataulussa pysyminen. Aikaisemmilla leireillä aikataulut ovat saattaneet venyä, eikä minuuttiaikataulusta ole edes haluttu pitää kiinni. Suomessa puolestaan on pidetty huolta siitä, että leiri sujuu jouhevasti aikataulusta kiinni pitäen. Suurimpana riesana leirillä ovat olleet hyttyset, joiden aiheuttamat paukamat ovat äityneet muutamalle niihin totuttamattomalle nuorelle erittäin ikäviksi.

Leiri huipentuu lauantai-illan päätösjuhlaan, jossa nuoret saavat esitellä työpajojensa tuotoksia ja osallistua pienimuotoisesti myös muihin työpajoihin. Paikalle tulee Leaderin henkilökuntaa sekä suomalaisten leiriläisten perheenjäseniä. Leirin jälkeen leiriläiset ja heidän ohjaajansa ovat varmasti monta uutta kokemusta rikkaampia ja erityisesti rohkeampia ja avoimempia puhumaan englantia ja ottamaan kontaktia uusiin ihmisiin. Riemukas jälleennäkeminen koittaa ensi vuoden heinäkuussa Saksan leirillä. Hanke jatkuu vuoden 2020 lokakuulle.

Anna-Maria Hämäläinen

Hankeneuvoja

Joensuun seudun Leader -yhdistys

Maakaista.fi

Maakaista kokoaa ja välittää tietoa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta Pohjois-Karjalassa.

 

Maaseuturahasto logo mv Leader logo mv

Maakaista.fi somessa