Uutisarkisto 29.4.2012

Maaseudun kehittämisen moniottelija eläkkeelle

Maaseudun kehittämisen moniottelija eläkkeelle Reeta Rönkkö

Vaara-Karjalan Leader ry:n pitkäaikainen toiminnanjohtaja Jouni Korhonen kukitettiin eläkkeelle yhdistyksen vuosikokouksessa torstaina. Jo vuodesta 1998 Leader -yhdistyksen käytännön toimintaa pyörittäneellä Jounilla on jäljellä vielä pari työpäivää ja sitten alkavat "kissanpäivät". "Ensimmäisinä eläkepäivinä aion keskittyä veneen tervaamiseen", Nurmeksen Jokikylällä asuva Jouni suunnittelee.

Monessa mukana

Helsingissä agronomiksi opiskellut Jouni Korhonen tunnetaan Pohjois-Karjalassa Leaderin toiminnanjohtajuuden lisäksi Nurmeksen maatalousoppilaitoksen pitkäaikaisena rehtorina. Jouni tuli ensimmäisen kerran maatalousoppilaitoksen palvelukseen jo 1970 –luvun lopulla ja oppilaitoksen opettajana ja rehtorina hän ehti toimia yhteensä yli 15 vuotta. Työuraan mahtuvat myös suunnitteluagronomin tehtävät silloisessa Kuopion läänin maaseutukeskuksessa ja maaseutuyritysten kehittämistehtävät Keski-Karjalassa. Maaseudun toimijat, ilmiöt ja muutokset ovat siis tulleet tutuksi monen vuosikymmenen ajalta.

Maaseudun ihmisten aktiivisuus ilahduttaa

"Se jaksaa aina ihmetyttää ja ilahduttaa, miten aktiivisia, aloiterikkaita ja aikaansaavia ihmisiä maaseudulta löytyy. Vaikka täällä Pohjois-Karjalan syrjäseuduilla pitäisi tilastojen mukaan olla melko kurjaa, ei se maaseudun toimijoiden asenteissa näy. Ideoita ihmisillä riittää."

Erityisesti monet vapaaehtoisvoimin toimivat yhdistykset ja hankkeet ovat jääneet Leader –uran aikana Jounin mieleen. Möhkön ruukkialue, Höljäkän Nuorisoseura, Juuka-Seura ja Keski-Vuokon maisemahankkeet ovat hyviä esimerkkejä positiivisesta toiminnasta. Näillä toimijoilla tai kylillä on uskallusta ja kykyä tarttua oman alueen kehittämiseen eikä aikaa tuhlata turhaan voivotteluun.

Leader –toimintatapa tuottaa tulosta

Työssään Leader –yhdistyksen toiminnanjohtajana Jouni Korhonen on ollut mukana jo kolmella EU-ohjelmakaudella ja nyt viimeisinä töinään aloittelemassa neljännen kauden suunnittelua. "Leader –toiminnan vahvuus on siinä, että se tuo päätöksenteon ruohonjuuritasolle. Paikalliset toimijat saavat itse päättä siitä mikä meille on parasta." Leader on havaittu toimivaksi työkaluksi koko EU:n alueella ja siksi sen merkitys kasvaa koko ajan. Tulevalla EU-ohjelmakaudella Leader –toimintatapa laajenee edelleen, kun toiminta jalkautuu suurimpiin kaupunkeihin ja mahdollisesti myös rakennerahastojen puolelle.

Työlle uusi tekijä

Jounin työtä Vaara-Karjalan Leader ry:n toiminnanjohtajana jatkaa yhdistyksen nykyinen hankeneuvoja Hannele Pyykkö. "On mukava lähteä eläkkeelle kun tietää, että yhdistys jää osaaviin käsiin ja on voinut jo parin vuoden ajan siirtää omaa tietotaitoaan uudelle työntekijälle." Hannele aloittaa toiminnanjohtajana virallisesti 1.7.

Eläkepäivinä Jouni aikoo keskittyä rakkaisiin harrastuksiinsa kalastukseen ja metsästykseen. Ja pitkä lista tekemättömiä kotihommiakin kuulemma odottaa. Mutta ensin tervataan se vene.

 

 

Reeta Rönkkö

Maaseudun sivistysliitto Itä-Suomi

kyläkehittäjä

maakaista-logo-musta.svg

Hae rahoitusta

Tarinat ja tapahtumat

Yhteystiedot