Haku käynnissä
PÄTÄKKÄ -nuorisorahoitus
Vaara-Karjalan Leader ry:n PÄTÄKKÄ -nuorisorahoitus tukee nuorten yhdessä tekemistä sekä nuorisoyrittäjyyttä.
Kannustamme nuoria yhdessä tekemiseen, jotta Vaara-Karjalan Leader ry:n toiminta-alueella olisi jatkossakin hyvä elää ja olla. Rahoituksen tarkoituksena on edistää alueemme elinvoimaisuutta, osallistaa nuoria yhdessä tekemiseen ja saada nuorten ääni kuuluviin päätöksenteossa.
Nuorisorahoituksen avulla nuoret suunnittelevat, toteuttavat ja raportoivat itse pienhankkeita. Rahoitusta toteutetaan Lieksassa, Nurmeksessa, Juuassa ja Ilomantsissa.
Kenelle PÄTÄKKÄ -nuorisorahoitus on tarkoitettu
Rahoitus on tarkoitettu 13–25-vuotiaille Vaara-Karjalan Leader ry:n toiminta-alueella asuville nuorille. Nuorisohankkeen teema on vapaa ja se toteutetaan vähintään kolmen hengen ryhmässä. Poikkeuksena yrityskokeilut. Yrityskokeiluun nuori voi hakea rahoitusta yksin.
Hankkeella tulee olla yhteyshenkilö. Yhteishenkilö voi olla täysi-ikäinen hanketta toteuttavan ryhmän jäsen tai alle 18-vuotiaiden toteuttamassa hankkeessa joku täysi-ikäinen henkilö.
PÄTÄKKÄ -nuorisorahoitusta voi hakea mm. seuraaviin asioihin:
- Nuorten yhteiset harrastusvälineet ja yhteiskäyttöön soveltuvat kone- ja laitehankinnat (esim. musiikki-välineistö, urheiluvälineet teatteritarvikkeet tai muut yhteiskäyttöönsoveltuvat välineet).
- Tapahtuman järjestämiseen liittyvät kulut (esim. tapahtuman markkinointi- ja mainonta, esiintyjän hankinta, erilaiset vuokrakulut jne.)
- Nuorisoyrityksen perustamiseen/kehittämiseen liittyvät hankinnat sekä markkinointi- ja mainontakulut.
- Nuorten osaamisen lisäämiseen liittyvät kulut (esim. erilaisten koulutuksen/kurssien osallistumiskulut, opintomatkoihin liittyvät kulut jne.)
Tuen määrä
Rahoitusta voidaan myöntää yhdelle hankkeelle 100–1000 euroa. Tukea haettaessa tulee hakemuksessa kertoa hankkeen kustannusarvio sekä avata, mistä kulut koostuvat.
Mikäli hanke sisältää useita eri hankintoja, tulee hakemuksessa kertoa hankittavien tavaroiden kappalemäärä sekä jokaisen yksittäisen hankinnan hinta sekä kaikkien hankintojen yhteissumma.
Hankkeen tuen osuus on 100 %:n kokonaiskustannuksista, joten nuorten omaa rahaa ei hankkeen toteuttamiseen vaadita.
Hakemusten käsittely
PÄTÄKKÄ-rahoitusta koskevat hakemukset käsittelee alueen nuorista koostuva erillinen nuorisohallitus, joka kokoontuu pääsääntöisesti 2-4 kertaa vuodessa, hakemusmäärästä riippuen.Nuorisohallitus arvioi saapuneet hakemukset sekä sen, onko hanke toteuttamiskelpoinen.
Lisäksi nuorisohallitus suunnittelee nuorten kansainvälistä toimintaa sekä osallistuu erilaisiin tapahtumiin.
