Viikon kylä: Polvela

syyskuu 18, 2013

Viikon kylä: Polvela, Juuka, 24.9.2013

Yleistä Polvelan kylästä
- Polvelan kylä sijaitsee noin kymmenen kilometriä Juuan kunnan keskustasta lounaaseen, Juuasta Kaaville vievän tien varressa
- Talouksia Polvelassa on reilut 100, asukkaita reilut 200
- Kylätoiminnan keskus on kylätaloksi remontoitu vanha Maamiesseuran talo
- Kyläkauppa lopetti 1990 luvulla ja koulu lakkautettiin 2000 luvun alussa. Lyhyt matka kuntataajamaan takaa kuitenkin Polvelan asukkaille hyvät palvelut.
- Polvelan kylälle laadittiin vuonna 2007 kyläsuunnitelma, joka löytyy täältä http://www.msl.fi/index.php?pid=4&cid=81
- Polvelan luonto on kiinnostavaa. Polvelan alueella esiintyy useita kalkinsuosijalajeja ja merkittävämpänä kasvina mainittakoon tikankontin laaja esiintymä.
- Polvelan kylällä pitävät kotipaikkaansa maankuulut Polvelan Papattajat

Mieleenkiintoisia asioita Polvelan kylällä:

Polvelan kylätalo + kyläyhdistys
Polvelan kylätalona toimii vanha Maamiesseuran talo. Talo on rakennuttu 1880 –luvulla ja alun perin se toimi maatilan päärakennuksena. Vuonna 2004 Maamiesseura muutettiin kyläyhdistykseksi ja kylätoimikunta sulautui siihen. Kylätaloa kunnostettiin Leader –rahoituksella 2000 –luvun puolivälissä ja se soveltuu hyvin kylän yhteisten tapahtumien ja harrastusten pitopaikaksi. Kylätalo olisi sopiva paikka lähetyksen tekemiseen.

Polvelan Papattajat
Polvelan kylällä pitää päämajaansa koko maakunnan alueella tunnettu Polvelan Papattajat ry (ja tässä tapauksessa ry = raktori-yhdistys). Toimintaan sisältyy talkoopäiviä, hupiretkiä, kokoontumisajoja sekä jokavuotiset ympäriajot, joilla edistetään ja vaalitaan vanhan maaseutu- ja maatalouskulttuurin säilymistä. Koneita ei puunata eikä laitella, vaan niillä ajellaan ja huvitellaan hyvässä hengessä, ilman nirppanokkaisuutta.

Luonto ja ympäristö
Polvela sijaitsee kalkkivaikutteisella kallioperällä, minkä vuoksi alueen lehdoissa ja letoilla esiintyy runsaasti uhanalaisia kasveja. Lajistoon kuuluu eritoten harvinaisia kämmeköitä, mm. tikankontti. Polvelassa on oma, viisi eri kohdetta käsittävä, luonnonsuojelulain perusteella suojeltu luontokokonaisuus. Valkealammen ja Koivikkolan lehdot, Tahkovaaran vanhan metsän alue sekä Pitkävaaran ja Ruokolanvaaran suot ja vesistöt ovat ainutlaatuisia luontokohteita. Lisätietoa kohteista osoitteessa http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=65961&lan=fi

Naisten toimintaa
Vaikka Polvelan kylä tunnetaan Papattajistaan, on myös kylän naisilla omaa toimintaa. Monenlainen yhteinen toiminta ja erityisesti Polvelan naisten kuuluisa piirakkapaja pitävät kiireisinä.

Lypsykarjatila
Polvelan pitkän linjan yrittäjiä on lypsykarjatilallinen Jorma Kortelainen. Kortelainen on myös jo usean vuoden ajan toiminut MTK:n avustajana viljelijöiden tukihakuasioissa. Kokemusta ja näkemystä maatalouden arkipäivästä löytyy monelta kantilta.

Polvelan metsästysyhdistys
Polvelan aktiivisimpia yhdistyksiä on kylän oma metsästysseura. Metsästystoiminnan lisäksi seuran väki on mukana monessa muussa kylän toiminnassa. Metsästysseuralla on oma talo ja Kiviuuron kota.

 

Viikon kylä -lähetystä toteuttavat yhteistyössä YLE Pohjois-Karjalan radio, Maaseudun Sivistysliitto ja Maakaista.

maakaista-logo-musta.svg

Hae rahoitusta

Tarinat ja tapahtumat

Yhteystiedot