LIPERIN SIJAINNISTA
Liperi sijaitsee aivan Joensuun kaupungin vieressä. Kunnassa asuu 12 378 ihmistä ja sen pinta-ala on 1 161,22 km2, josta 434,32 km2 on vesistöjä. Väestötiheys on 17,03 asukasta/km2. Liperi on saaristolain mukainen saaristo-osakunta ja sen naapurikunnat ovat Heinävesi, Joensuu, Kontiolahti, Polvijärvi, Rääkkylä, Savonlinna ja Outokummun kaupunki.
EmäpitäjäN PITKÄ HISTORIA
Parhaiten entisaikojen Liperi tunnettaneen emäpitäjänä, Suur-Liperinä. Sen alueeseen kuuluivat nykyisen Liperin kunnan lisäksi Joensuun ja Outokummun kaupungit sekä Kaavin, Kontiolahden, Polvijärven kunnat, jo historian hämäriin hiipunut Säyneisen kunta sekä osia Juuan ja Rääkkylän kunnista.
kirkonkyläN ILME
Kirkonkylän näkymää hallitsee jykevä Liperin punatiilikirkko, joka rakennettu vuosina 1854–1858.Vanha puinen kunnantalo on seudun vanhimpia rakennuksia; sen suojelemisesta on kiistelty 1990-luvulta lähtien. Kirkonkylän ilmettä voi kuitenkin sanoa tasapainoiseksi verrattuna monenmuun kirkonkylän ilmeeseen.
Yhteisöllisyyttä ja joulumieltä
Liperissä työstetään kirkonkyläsuunnitelmaa jonka tavoitteena on kehittää yhteisiä alueita ja kirkonkylää sen parhaimpien asiantuntijoiden, asukkaiden kanssa. Kunta osallistuu suunnitteluprosessiin aktiivisesti, mutta aloitteet ja päätökset syntyvät yhteisissä kyläilloissa ja yhteisöllisin menetelmin. Joulun avaus 30.11 on yksi monista yhteistyössä järjestetyistä tapahtumista joihin osallistuu monia yrittäjiä, käsityöläisiä ja yhdistyksiä. Pro Liperi ei kirkonkylän kyläyhdistys on aloittanut aktiivisesti alueen kehittämisen ja on tärkeä toimija asukastoiminnassa.
Kirkon kylä verkossa:
Pro Liperi kirkonkylän kyläyhdistys - Luhtapuisto poneineen Pro Liperi facebookissa
Viikon kylä -ohjelmaa tehdään yhteistyössä Yle Pohjois-Karjalan Radion kanssa http://yle.fi/alueet/pohjois-karjala/
Tiesitkö että:
Tunnettuja liperiläisiä kulttuurihenkilöitä
Aino von Boehm (os. Zitting), taidemaalari
Bengt Broms, professori, Galleria Bromsin ylläpitäjä
Brynolf Enwald, opetusneuvos, Enwald-kotimuseon perustaja [13]
Anders Josef Europaeus kirkkoherra, rovasti, teologian tohtori ja valtiopäivämies
Lauri Holopainen, kirjailija
Kaarle Hyttinen, kirjailija
Albin Kaasinen, kuvanveistäjä
Anu Kaipainen, kirjailija,toiminut äidinkielenopettajana Viinijärvellä
Olli Karjalainen, kansanrunoilija
Ilmari Kivinen (Tiitus), kirjailija, (1883–1940). Hänen muistokivensä (Veikko Jalava 1962) on Viinijärvellä.
Jouko Lehtonen, kirjailija, entinen läänintaiteilija
Satu Niiranen, teatteriohjaaja
Erkki Räsänen, tangokuningas
Wimme Saari, saamelaisartisti
Marja-Leena Tiainen, kirjailija, Savonia-palkinnon saaja 2007
Hannu Virolainen, näyttelijä, ohjaaja
Lähteet: Wikipedia, www.liperi.fi sivut, Pro Liperin facebook-sivut.