Keskikarjalan kehitysyhtiö Oy haki tammikuussa 2019 ELY-keskukselta rahoitusta uuden Nightwish näyttelykeskuksen suunnitteluun. Hankkeessa suunniteltiin sekä toteutettiin näyttelykeskus, joka laajensi nykyistä Kitee-seura ry:n museotoimintaa. Näyttelyssä kerrotaan kiteeläislähtöisen, maailmanmenestykseen parissa kymmenessä vuodessa nousseen Nightwish-yhtyeen tarina, synty, kehittyminen ja saavutukset. Näyttelyssä käytetään nykyaikaista 3D- ja muuta audiovisuaalista tekniikkaa. Näyttelykeskuksella lisätään Kiteen ja Pohjois-Karjalan kotimaista ja kansainvälistä näkyvyyttä. Tilan suunnittelun jälkeen Kitee-seura r.y. haki rahoituksen näyttelykeskuksen toteuttamiseksi. Näyttelykeskus saatiin valmiiksi vuonna -22 ja keskus on ollut siitä asti avoinna kaikille vierailijoille.
Lisätietoa näyttelystä nettisivulta nightwishstory.com
Hankkeiden kokonaiskustannusarvo oli 507 580€, josta tuen osuus oli 476 855€.