Uutta väkeä Vaara-Karjalan Leaderissa

30.6.2015 Reeta Rönkkö
Hannele Pyykkö (vas.), Jaana Puhakka ja Niina Seppänen tutustuvat sähköiseen Hyrrä -järjestelmään. Hannele Pyykkö (vas.), Jaana Puhakka ja Niina Seppänen tutustuvat sähköiseen Hyrrä -järjestelmään. Reeta Rönkkö

Vaara-Karjalan Leader ry:n toimiston kokoonpano vahvistui äskettäin kahdella uudella työntekijällä. Hankekoordinaattorit Niina Seppänen ja Jaana Puhakka aloittivat uudet pestinsä sopivasti juuri alkaneen hankehaun tiimellyksessä.

Työtä riittää

Niina Seppäsen vastuulla on Vaara-Karjalan Leaderin omien teemahankkeiden valmistelu sekä muiden hankkeiden suuntaan tehtävä neuvontatyö. Jaana Puhakka taas valmistelee kansainvälisiä hankkeita, tällä hetkellä työn alla on naismetsästäjien verkostoitumishanke yhdessä usean muun maan kanssa. Molemmilla naisilla on vankka kokemus hanketyöstä ja maaseudun kehittämisestä jo usean vuoden ajalta.

- Tarkoitus on, että lisääntyneen työntekijämäärän avulla voidaan käydä entistä napakammin kiinni monenlaisiin kehittämistehtäviin kun kaikki aika ei kulu hallinnon pyörittämiseen. Omien hankkeiden avulla voidaan koota pienten toimijoiden ideoita yhteen, niin ettei jokaisen tarvitse hakea omaa hanketta, Niina selvittää.

- Innostusta ja motivaatiota kyllä riittää ja on mukava päästä yhdessä ruohonjuuritason toimijoiden kanssa viemään ideoita eteenpäin. Kehittämisajatuksia täällä jo lenteleekin ristiin rastiin, Jaana iloitsee.

Vaikuttavuutta ja yhteistyötä

Vaara-Karjalan Leaderin toimistolla vietettiin eilen avoimien ovien päivää, jolloin paikalla oli oman henkilökunnan lisäksi väkeä myös ELY-keskuksesta. Yhdessä hakijoiden kanssa käytiin läpi hankkeiden suunnittelua ja annettiin kädestä pitäen –neuvontaa uuden Hyrrä –järjestelmän käyttöön.

- Tällä hetkellä uusia Leader -hankkeita on Vaara-Karjalan alueella suunnitteilla lähemmäs viisikymmentä, eli uusille työntekijöille on todella tarvetta. Uudistuneen hakujärjestelmän myötä neuvoja kysytään etenkin näin ohjelmakauden alussa, kertoo toiminnanjohtaja Hannele Pyykkö Vaara-Karjalan Leaderista.

- Erityisesti ilahduttaa se, että hankkeita suunnittelevien tahojen joukossa on paljon uusia toimijoita ja ihan uudenlaisia ideoita. Paljon on myös sellaisia hankkeita, joissa on jo suunnitteluvaiheessa mukana monta eri tahoa ja yhteistyötä tehdään laajasti. Yhteistyön kautta saadaan hankkeisiin vaikuttavuutta ja erityisesti sitä tällä ohjelmakaudella painotetaan rahoitettavien hankkeiden valinnassa.

Vaara-Karjalan Leaderin osalta ensimmäisiä päätöksiä alkaneen kauden rahoitettavista hankkeista tehdään elokuun lopussa.

Välikuva

 

Avoimien ovien päivässä hankehakijoita neuvottiin isolla joukolla.

 

Reeta Rönkkö

Reeta Rönkkö

Maaseudun sivistysliitto Itä-Suomi

kyläkehittäjä

maakaista-logo-musta.svg

Hae rahoitusta

Tarinat ja tapahtumat

Yhteystiedot