A+ A A-
Kylät 8.10.2021

Syksyinen kierros Rääkkylän kylillä

Lokakuun ensimmäisenä päivänä lähdimme Ely-keskuksen ja Jetinan voimin käymään Rääkkylässä. Tarkoituksemme oli vierailla päivän aikana neljässä Leader-rahoitusta saaneessa hankekohteessa ja näin tapahtuikin. Aloitimme päivän mittaisen retkemme Rasivaaran Rasihovista jossa paikkaa meille esittelivät Tommi Sallinen ja Aarne Rautiainen. Rasihovi on rakennettu 1950 luvulla, suunnilleen samoihin aikoihin Rasivaaran koulun kanssa. Rasihovi toimii kyläläisten kokoontumispaikkana ja siellä pidetään erilaisia tapahtumia ja kerhoja. Pihalla on aiemmin Leader-tuella hankittuja ulkokuntoilulaitteita. Talon sisäpuolella on monenlaista tekemistä; kahvila, remontoitu palloilusali, biljardi- ja ilmakiekkopelit, esiintymislava sekä oma pieni elokuvateatteri. Rasihovilla erityisen suosittuja tapahtumia ovat olleet nuorten lanit joihin on osallistunut kerralla jopa viisikymmentä nuorta. Lanit tarkoittavat erilaisten tietokonepelien pelaamista yhdessä läpi yön. Rasihovin kunnostuksessa on hyödynnetty sekä Leader-rahoitusta että Kotiseutuliiton myöntämiä avustuksia. Rasihovi onkin erittäin hyvin pidetty ja viihtyisä paikka Rasivaaran kylällä.  

Rasivaarasta suuntasimme matkan kohti Paksuniemeä. Pääsimme tutustumaan Paksuniemen myllymeijerirakennukseen kehityssihteeri Raita Joutsensaaren opastamana. Myllymeijerirakennusta on kunnostettu pienimuotoisesti Leader-rahoituksella mutta rakennus kaipaa edelleen mittavaa remonttia. Myllyn puolella on pidetty kesäisin Rääkkylä-Seuran toimesta taidenäyttelyitä ja siellä on kuvattu esimerkiksi Oma Maa -elokuvaa. Sattumalta paikalle tullut Paksuniemen yrittäjä esitteli meille kesäisin käytössä olevia majoitustiloja.  

kuva2

KUVA: Porukka punnittiin myllymeijerin suurella vaa'alla.

 

Päivämme kolmas vierailukohde oli Varpasalon kylätalo. Kylätalosta, sen historiasta ja saarilla tehdyistä kehittämistoimista meille kertoi Sari ja Tuure Hirvonen. Samalla saimme maistella saarelaisten omista tuotteista heidän itse tekemiään herkkuja. Esittelyn jälkeen suuntasimme kosteikon laidalla sijaitsevalle levähdyspaikalle jonka rakentamiseen on myönnetty Leader-rahoitusta. Levähdyspaikalla ihastelimme taiteilija Hannes Aleksin tekemää teosta Sotka, sorea lintu. Taideteoksen vieressä oli tasanne jonka päällä oli myös taiteilijan tekemä Sotkan muna -pöytä ja penkit. Levähdyspaikalla kulkijoilla on mahdollisuus katsella kaunista järvimaisemaa, kosteikkoa ja sen elämää.  

kuva4

KUVA: Taiteilija Hannes Aleksin tekemä Sotka, sorea lintu Varpasalon kauniissa järvimaisemassa.

 

Viimeisenä suuntasimme kohti Markku Halosen Karjalanruusua, joka on osa Puutarhatila Halosta. Saimme maistaa omenamehua ja samalla kertoi meille Karjalanruusun vuodenkierrosta. Karjalanruusu tuottaa kasvihuoneissa kesäkukkia ja hyötykasvien taimia. Valmistelutyöt kevään kasvatuskautta varten aloitetaan jo syksyllä esimerkiksi laittamalla ruukut ja mullat valmiiksi kasveja varten. Karjalanruusussa on ollut kolme pientä Leader-hanketta jotka ovat olleet pääasiassa Kukkakuhhaus tapahtumaa tukevia investointeja. Tapahtuma on ollut erittäin suosittu, viime kesänä siellä vieraili 3000 henkilöä. Tapahtuman suosituin ohjelmanumero on kerätä oma kukkakimppu tilan kauniilta, hehtaarin kokoiselta kukkapellolta. Tapahtuma tehdään paikallisen yhteistyön voimin; järjestämisessä yrittäjän apuna on ollut lukuisia paikallisia yhdistyksiä ja yksityisiä henkilöitä.

kuva5

KUVA: Retkeläiset Puutarhatila Halosen kukkaveneen ympärillä. Kuvassa toinen oikealta yrittäjä Markku Halonen joka esitteli meille tiluksia.

 

Kiitos mukavasta retkipäivästä Elyn henkilökunnalle sekä tietenkin päivään osallistuneille kyläläisille, yrittäjille ja Rääkkylän kunnan työntekijälle!

Maare Karjalainen

Toiminnanjohtaja
Keski-Karjalan Jetina ry

Maakaista.fi

Maakaista kokoaa ja välittää tietoa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta Pohjois-Karjalassa.

 

Maaseuturahasto logo mv Leader logo mv

Maakaista.fi somessa