Kyläkierros 2014 17.2.2014

Kiihtelysvaaran eteläiset - hankkeiden kylät

Huhtilampi, Oskola, Palo, Raatevaara ja Uskali ovat Kiihtelysvaaran kunnan eteläosan kyliä. Kiihtelysvaaran liitettiin vuonna 2005 Joensuun kaupunkiin. Kiihtelysvaaran Eteläiset kylät ry Perustettiin 26.8.1996. Yhdistys toimii nimensä mukaisesti entisen Kiihtelysvaaran kunnan kaikissa eteläisissä kylissä.

Alueen paikalliset toimijat ovat tunnettuja aktiivisuudesta niin kylätoiminnassa kuin hanketoiminnassa. Useita alueen kohteita on kunnostettu talkootyöllä ja hanketukia hyväksikäyttäen.

Raatevaaran kylätalon Hyypiäntien varressa toimi kyläkouluna 1990-luvun alkuun saakka. Raatevaaran kyläyhdistys osti koulun vuonna 2003, samalla se sitoutui ylläpitämään koulua kyläläisten käytössä kylätalona viidentoista vuoden ajan.

Uskalissa on  tiettävästi Euroopan pienin kylätalo. 15 neliömetrin kokoinen punainen tupa on rakennettu Hienoniemeen Jänisjoen rannalle. Vaikka tila on pieni, mahtuu tuvassa pitämään parinkymmenen hengen kokouksen.

 Kylät sijaitsevat noin 45 kilometrin päässä Joensuusta , noin 20 kilometriä on Tohmajärveltä ja Kiihtelysvaaran kirkonkylälle on matkaa noin 12 -15 kilometriä. Eteläisten kylien maaseutumatkailun kehittämishankkeessa, jota haettiin vuonna 1997.

Raatevaaran ja Uskalin yhteishankkeessa laitettiin lampaat töihin hoitamaan kylämaisema. Kyläläiset tekivät lammasaitaa Jänisjoen partaalle Uskaliin, ja Raatevaaran kylätalon tontille.

Oskolankoskella pääsee myös pyörätuolilla kalaan, ja Huhtilammilla voi käydä kunnostetulla ortodoksisella muistomerkillä. Nämäkin kyläläisten aktiivisen työn ja hankerahan avulla.

Lisäksi alueella on ollut seuraavia yhteishankkeita: Nuotit vinkuu – nuorisokulttuurin edistämishanke, Erikoisviljelytuotteiden esiselvityshanke, Eteläisten kylien tulevaisuushanke, Oman lähimaiseman hoito, Eteläisten kylien kulttuurin tekemisen koulutushanke, Uskalista – Unkariin esiselvityshanke ja parhaillaan menossa oleva Kiihtelysvaara – Geresdlak kansainvälistävä yhteistyöhanke. Kyläyhdistyksillä on ollut vuodesta 2008 asti ystävyyskylä Unkarissa, Geresdlakin kunta.

PAAVO-ilta keskiviikkona 19.2. kello 18. Raatevaaran kylätalossa. Tervetuloa! Katso lisää msl-itä ja maakaista.fi.

Tutustu kyläillan tuotoksiin

 

Lisätietoa

  • Kylät: Kiihtelysvaaran eteläiset
  • Arvio asutuksesta: 300
  • Paikkakunta: Joensuu
  • Lähin järvi: Loitimo
  • Kylät tunnetaan: Jänisjoen vesireitistä voimalaitoksineen, kylätoiminnasta, Raatevaaran kylätalosta, pantasuden elinpiirinäkin olemisesta, Hyypiän mäestä ja sen näkötornista. Tattimaastoista. Kunnostetuista sodanaikaisista puolustusrakenteista, retkeilypoluista. Hyypiä = vanha huuhkaja eli huuhkain.
Erkki Martikainen

Joensuun Kylät ry

 

maakaista-logo-musta.svg

Hae rahoitusta

Tarinat ja tapahtumat

Yhteystiedot