Enon alueen kylät; Majoinvaara Luhtapohja ja Kuisama ovat kaupungin itälaidan kyliä, joissa nettiyhteyksien kanssa on paikoin ollut ongelmia. Nettitikkujen toimivuus on kiinteistön sijainnista kiinni ja toiveena useassa taloudessa on juuri pätkimättömät internet -yhteydet.
Lappalaisen talossa on pidetty Sadan megan kyläilta, tehty viikon kyläradio-ohjelma ja perustettu Kuisma-Majoivaaran kyläyhdistys .
Toiveena on saada opasteita ja kylttejä, sekä infotaulu kertomaan kylän nähtävyyksistä. Nähtävyys on esimerkiksi Helvetinportin rotkolaakso, jonka pohjalla on mustavetinen lampi. Lisäksi kylän suosittu uimaranta vaatisi polttopuille sateenpitävän katoksen. Nämä nimenomaan Kuisaman ja Majoinvaaran alueella.
Kesän 2014 aikana kylätoimijat rakesivat suunnitemissa olleet Kukkenheimiksi nimetyn puukatoksen, sekä laiturin.
Luhtapohjan kylän alueella nousi esille luontopolun ja veneenlaskupaikan kunnostaminen kyläillassa jokunen vuosi sitten. Luhtapohjassa on pidetty laiffi-ilta, jossa tehtiin kylän facebook sivut. Luhtapohjan mylly paloi viime syksynä ja vuosikymmeniä jatkunut perinne loppui.