×

Varoitus

JUser: :_load: Käyttäjää ei pystytty lataamaan tunnuksella: 84
Kyläkierros 2014 4.3.2014

Purujärven kylätalo on vilkkaassa käytössä

Maitolaituritapahtuma kokosi ison joukon kyläläisiä tapaamaan toisiaan Maitolaituritapahtuma kokosi ison joukon kyläläisiä tapaamaan toisiaan

Purujärvi, Suurikylä ja Rajavaara ovat Kiteen eteläisimpiä kyliä Kesälahden kirkonkylän eteläpuolella. Alue jää kahden suurvesistön, Puruveden ja Pyhäjärven väliselle kannakselle, valtatie 6:n varrelle.

Kevään 2011 kyläkierroksella kyläläisten huolena oli harrastus- ja toimintatilojen puuttuminen kyläkoulun lakkautumisen myötä. Tärkeimpänä asiana keskusteltiin mahdollisuudesta saada Puruveden maamiesseurantalo kyläläisten yhteiseen käyttöön.

Purujärven kylätalo on nyt ahkerassa käytössä. Keittiö ja sosiaalitiloja kunnostettiin Leader-tuen avulla. Talolla on harrastustoimintaa viikottain, kansalaisopiston entisöintikurssi, jumppaa, Marttojen järjestämä Pikku-Kokki kerho lapsille ja Martta-illat.

Kyläläiset ovat osallistuneet innokkaasti yhteisiin tapahtumiin, viimeisimpänä kevättalven laskiaistapahtuma. Viime syksyn Maitolaituritapahtumalle suunnitellaan jatkoa tämän kevään Laitumelle laskun merkeissä. Paavo-kierroksella keskustellaan tiistaina 4.3. millaiset asiat ovat nyt ajankohtaisia Purujärven, Suurikylän ja Rajavaaran kylissä. 

* * *

 

Purujärven kyläiltaan osallistui lähialueen asukkaita. Keskustelun aiheet liittyivät paljolti toimintaan kylätalon puitteissa ja piha-alueen kunnostukseen. Toukokuun 17. päivä on suunnitteilla Laitumelle lasku -tapahtuma, jossa on myös Pop up -ravintola, Martat osallistuvat valtakunnalliseen ravintolapäivään.

Kylän uimarannan kunto ja kunnossapito oli keskustelussa, kaislikon niitto ja kurissa pitäminen on ajankohtaista. Purujärven kylätalon piha-alueelle mietitään opastetaulua Kesälahden matkailukohteista. Mainiolla paikalla valtatien varrella sijaitseva talo on kuin ”Portti Pohjois-Karjalaan”.

Paavo-kyläkierroksen kooste MSL-Itä sivuilla:
Kyläilta Purujärven kylätalolla 4.3.2014

 

 

Laiffia landella kyläkierroksen tuotoksia keväällä 2011

Kyläuutisia Maakaista.fi sivuilla

Kuuntele YLE Pohjois-Karjalan Viikon kylä –ohjelma Purujärveltä 11.6.2013

 

Lisätietoa

  • Kylät: Purujärvi, Suurikylä, Rajavaara
  • Paikkakunta: Kitee
  • Lähin järvi: Puruvesi
  • Kylät tunnetaan: Puruveden hiekkarannat ja kalavedet, Rajavaaran tanssilava, Ruokkeen lomakylä, Purujärven kylätalo

maakaista-logo-musta.svg

Hae rahoitusta

Tarinat ja tapahtumat

Yhteystiedot