Alvin kylätalo ja sen käyttöasteen lisääminen ovat tulevien vuosien tärkein tavoite. Kylätalon ylläpito vaatii euroja, joita saadaan vuokraamalla taloa. Kaupunki avustaa talon ylläpitoa myös. Summalla voidaan maksaa vuosittain talon sähkölasku. Muu pitää tienat vuokrialla, sanoo Alavi Jukajärven seudun kyläyhdistyksen ex-puheenjohtaja Kalevi Hämäläinen. Nykyinen puheenjohtaja Heikki Nuutinen on todennut saman toimiessaa viimeiset kaksi vuotta puheenjohtajana. Kylätalo vaatisi lisäksi remonttia, joka pitäisi aloittaa katolta vaihtamalla peltikaton naulat ruuveiksi ja korjaamalla katon vaurioituneita kohtia. Keittiö kalausteineen on myös päivitettävä.
PAAVO-illan aikana tuli myös Alavin alueen omakotitalotonttien erinomaisuus esille. Kaupunki ei kuitenkaan niitä aktiivisesti tarjoa, vaikka alueella on vesijohto ja viemäriverkosto valmiina. Pitääkö lähteä kylätoimijoiden kampanjoimaan alueen puolesta uusien asukkaiden saamiseksi kylälle ja kenties kylätoimintaan.
Pitkään toivelistalla ollut Ilomantsintien ja Tervasuontien liittymän leventäminen ei ole saanut Destiaa ryhtymään toimeen. Ilomantsintie vaatisi ohituskaistat molemmin, jotta Tervasuontielle kääntyminen olisi turvallista. Samoin kun käännytään Jakokoskentielle eli Mustavaaralle johtavalle tielle. Alavi-Jukajärven seudun PAAVO-illassa oli kolme kyläaktiivia, jotka totesivat, että kylätoiminta vaatisi uusia tekijöitä, jottei se näivettyisi kokonaan.
Kyläillan koko anti on luettavissa msl-ita sivuilta ja aikaisemmat kyläsuunnitelmat Laiffia landella/JOENSUU.