Kyläkierros 2014 22.3.2014

Honkavaara - kylä valtatien varrella

 

PAAVO-illan tuloksia Honkavaaran Perinnepihassa järjestetystä illasta 

Honkavaaran, Hammasjärven sekä Rekivaaran seutu on hyvien liikenneyhteyksien päässä Hammaslahden taajamasta sekä maakunnan pääkaupungista Joensuusta. Sekin selittää osaltaan alueen vetovoimaisuuden säilymisen. Honkavaaran seudulla on myös kylälähtöistä toimintaa runsaasti. Leader -hankkeilla on saatu aikaan paljon. Tsasouna, kesäteatteri katoksineen, heinämammutti ynnä muuta kivaa. Hankkeita, joissa kylä on ollut mukana on kymmenkunta. Honkavaaran seudulla on eri vuoden aikoina tehtäviä kyläjuttuja, kuten kesähässäkät, joulunavaus, jääveistosten tekoa. Kyläradion tekoakin on aikoinaan tehty. Honkavaaran kyläillassa nousi yhteistyön tarve eri kylätoimijoiden kanssa, jotta voitaisiin pitää yllä esimerkiksi Santran Suvisunnuntai perinnettä. Muutoinkin yhteistyön tarve on monissa tapahtumissa onnistumisen kannalta ratkaiseva.

Kansainvälisyys kiinnostaa. Ajatuksissa on tutustua suuremmallakin joukolla muiden maiden vastaaviin kesäteatterintekijöihin. Viro ja Ruotsi vilahtelivat ainakin kohdemaana.

Teineille tulisi olla mukavaa tekemistä. Olisiko elokuvan teko sellainen? Perheet yhteen kokoavaa tekemistä kaivattiin; kerhot, harrastepiirit.

 

 

 

Laiffia Landella/JOENSUU sivuilla on lisää tietoa vuoden 2010 Honkavaaran seudun kyläillasta.

 

 

Lisätietoa

  • Kylät: Honkavaaran seutu (Rekivaara ja Hammasjärvi)
  • Arvio asutuksesta: 300
  • Paikkakunta: Joensuu
  • Lähin järvi: Hammasjärvi
  • Kylät tunnetaan: Perinnepihasta, Sinisentien tsasounasta, kesäteatterista, GULF-huoltamosta, kyläkoulusta, heinämammutista valtatie 6-varrella
  • Kylille tärkeää: Honkavaaran seudun säilyminen virkeänä kylänä. Teatteri -reki on katettuine katsomoineen
Erkki Martikainen

Joensuun Kylät ry

 

maakaista-logo-musta.svg

Hae rahoitusta

Tarinat ja tapahtumat

Yhteystiedot