Kyläkierros 2014 22.4.2014

Yhteisiä paikkoja ja asioita viedään pikkuhiljaa eteenpäin Liperin kirkonkylällä

Lähde: Pro Liperin facebook-sivut Lähde: Pro Liperin facebook-sivut

Paavo- kyläkierros etenee Liperin kirkonkylälle torstaina 24.4. Asukkaille tarkoitettu keskustelutilaisuus järjestetään ravintola Oliviassa klo 18 alkaen. Liperin kirkonkylälle tehtiin kirkonkyläsuunnitelma vuonna 2013. Tuolloin tärkeitä asioita olivat yhteisten alueiden siisteys, käyttö ja viihtyvyys. Myös yhteisöllisyyden polkuja etsittiin.

Auringonkukkia ja radiolähetyksiä

Asukastoiminta on virinnyt kirkonkylällä erityisesti Pro Liperi kirkonkyläyhdistyksen toiminnan myötä. Yleiseen kehittämiseen toivotaan lisää osallistujia, alue on yhteisöllisesti haastava. Pro Liperi järjestää tapahtumia ja tilaisuuksia ja toimittaa Iskelmä Rexin kyläradiota koko Liperin alueelta. Yhdistys on ottanut huomaansa muutamia kirkonkylän alueita. Talkoilla on istutettu auringonkukkapeltoja ja pidetty huolta Luhtapuistosta. Näkyvimpiä tapahtumia viime aikoina on ollut esimerkiksi joulunavaus.

Maaseutumainen kirkonkylä

Kirkonkylä on muuhun maaseutuasumiseen verrattuna erilainen yhteisö, palvelut löytyvät läheltä, erilaisia yhdistyksiä ja harrastusmahdollisuuksia löytyy. Samalla erilaiset maaseutua koskevat muutokset tuovat haasteita kirkonkylille. Yhteisöllisyydelle ja yhteistyölle on varmasti tilausta tulevaisuudessa. Liperin kirkonkylälle leimallista on maaseutumainen miljöö. Viljelystä ja kylämäistä maisemaa löytyy aivan kylän pinnasta.

Liperi sijaitsee aivan Joensuun kaupungin vieressä. Kunnassa asuu 12 436 ihmistä ja sen pinta-ala on 1 161,23 km2, josta 434,33 km2 on vesistöjä. Kirkonkylällä asukkaita on noin 1700.  Liperi on saaristolain mukainen saaristo-osakunta ja sen naapurikunnat ovat Heinävesi, Joensuu, Kontiolahti, Polvijärvi, Rääkkylä, Savonlinna ja Outokummun kaupunki. Liperiä leimaa sen kolme keskusta; Liperin kirkonkylä, Ylämylly, Viinijärvi.

Tiesitkö mistä Liperi on saanut nimensä?

Liperin nimestä on niukasti tietoa ja erilaisia teorioita on esitetty, mutta mitään varmaa ei voida sanoa. Marja-Liisa Tuomen kirjassa Suur-Liperin historia annetaan luotettavin selitys Liperi –nimen mahdollisesta alkuperästä.Liperissä on ollut runsaasti lehmuksia, esimerkiksi Liperinsalon toinen nimi on Niinikkosaari. Liperinsalossa on myös Niinikkolampi (niinipuu eli lehmus). Venäläiset verottajat eli virkamiehet lienevät kiinnittäneet huomion lehmusten suureen määrään. Arvellaan, että verokirjassa vuodelta 1544 mainitut Libelitsa ja Libelitskaja-kylät ovat saaneet nimensä lehmus-sanasta. Lehmus on venäjäksi lipa ja metsä on les. Libelitskaja-kyliä eli liperiläisiä kyliä ovat olleet: Libelitsa (nykyinen Liperin kirkonkylä), Sotkuma, Lamminniemi, Taipale ja Kiiessalo, joissa kaikissa on ollut vain muutama talo. Ruotsin vallan aikana on käytetty Liperin kylien yhteisnimenä Libelits.

Lähteet: www.liperi.fi, Liperin kirkonkyläsuunnitelma 2013

PAAVO ILLAN TUOTOKSIA 24.4.:

http://www.msl-ita.fi/paavo/liperi/kirkonkyla/

 

Lisätietoa

  • Kylät: Liperin kirkonkylä
  • Arvio asutuksesta: n.1700
  • Paikkakunta: Liperi
  • Lähin järvi: Pyhäselkä, Vainolampi, Heposelkä,Kirkkosalmi
  • Kylät tunnetaan: vanha emäpitäjä, pitkä ja vaikuttava historia, Pro Liperin toimittama ohjelma Iskelmä Rexissä, Kirkko, kirkkoranta, makasiini ja vanha meijerin alue
  • Facebook-sivut:

    Pro Liperin Facebook-sivut

Kaisa Kervinen

Maaseudun sivistysliitto Itä-Suomi

yhteisökehittäjä

maakaista-logo-musta.svg

Hae rahoitusta

Tarinat ja tapahtumat

Yhteystiedot