Kyläyhdistys kaipaa toimijoita mukaan kylätoimintaan. Kyläkoulun lakkauttamisen jälkeen on ollut havaittavissa yleistä innottomuutta kylän yhteisiin asioihin. Kylän tapahtumiin kuitenkin väkeä on rittänyt tähän saakka. Kyläyhdistys toimii yhteistyössä Pyhäseän Urheilijoiden kanssa, kuten Kummun Erämiestekin kanssa. Majaa vuokrataan, jos tarvitaan sisätilaa tapahtumia varten. Rasikummun marttojen kassa on myös ajatuksia yhteisistä hankkeista. Kyläyhdistyksen varojen keruuseen pitäisi saada puhtia lisää.
Rasikummun koulun toimii nykyisin yrityskäytössä, mutta kaupunki jätti kyläläisten käyttöön urheilukentän koulun myynnin yhteydessä. Vieläkin on kylällä epätietoisuutta siitä, voiko kenttää käyttää harrstuksiin, kertoo kyläyhdistyksen sihteeri Tuula Halttunen. Hänen mukaansa opastusta kentälle voisi parantaa. Kaupunki voisi tehdä selvät opasteet Rasikummun ja Rasintieltä kylän kentälle osoittamaan oikeaan paikkaan. Kentän läheisyydessä olevat lasten leikkipaikan välineet ovat samoin kunnostuksen tai uusimisen tarpeessa. Jalkapalloa peltaan kerran viikossa ja siihen saavat osallistua kaikenikäiset. Kylien välistä yhteistyötä voitaisiin lisätä jalkapalloturnauksella. Järjestöjen tapaamisella vuoden lopulla puolestaan voitaisiin vähentää kylien tapahtumien päälekkäisyyksiä.
Yrityksiä voisi tuoda esille palveluhakemistolla ja kutsumalla mukaan tapahtumiin esittelemään toimintaansa, samalla voisi saada sponsoreita kyläyhdistyksen toimintaan ja tapahtumien järjestämiseen. Myös tapahtumien vieminen yritysten pihoille voisi tuoda positiivistä julkisuutta yrityksille. Valokuitua pidettiin elinehtona monelle yritykselle.
Alueella on myös käyttämätön pururata, jota ratastajat voisivat käyttää, kylässä on paljon hevosharrastajia, joilla ei ole maastoreittejä harrastustaan varten.
PAAVO-illan anti on kokonaisuudessaan msl-ita/paavo sivuilla ja kylän asiat facebook.com/rasikumpu.suonranta
Rasikumpu ja Suonranta ovat entisen Pyhäselän alueen kyliä. Alue sijaitsee 15-25 kilometrin päässä Joensuun keskustasta, joten kylistä on maantieteellisesti varsin lyhyt matka asiointiliikenteeseen kaupunkiin. Kylät sijatisevat kuutostien länsipuolella. Alueella on Joensuun kaupungin ylläpitämä Kalliojärven retkeilyreitti. Kalliojärven itäpuolella on jylhät kalliojyrkänteet, jotka jatkuvat tummaan Kalliojärven veteen. Alueella on laavu ja keittopaikka retkeilijöitä varten.