×

Varoitus

JUser: :_load: Käyttäjää ei pystytty lataamaan tunnuksella: 106
Kyläkierros 2014 23.9.2014

Vaarojen ja kansallispuiston Hatunkylä.

Hattuvaaran kyläillassa syksyllä 2012 oli tupa täynnä väkeä Hattuvaaran kyläillassa syksyllä 2012 oli tupa täynnä väkeä Reeta Rönkkö

Lieksan Hattuvaara muodostuu monen kylän yhteydestä. Hattuvaaran Kyläyhdistykseen kuuluu: Hattuvaara, Sikovaara, Siikavaara, Kontiovaara, Kitsi, Louhivaara ja Lehmivaara. Alueen keskuksen voidaan katsoa olevan Hatunkylän keskus.

Ominaista tälle alueelle on korkeat vaaramaisemat, sekä tunnettu kansallispuisto Patvinsuo. Suomunjärvi kuuluu Patvinsuohon ja sitä kautta pääsee vaeltamaan Karhunpolkua. Karhunpolku jatkuu aina Kuhmoon saakka.

Asutusta on alueella ollut jo 1600-luvulla ja ensimmäinen koulu avasi ovensa 1898. Sen jälkeen on ollut useita muita kouluja ja kauppojakin alueella oli parhaimmillaan seitsemän. Talvisodan aikana alueen talot jouduttiin polttamaan, mutta alueella alkoi rakennusbuumi vuonna 1946. Alueelle muodostui vahva savotta ja pientilallisten alue.

Tällä hetkellä kylällä ei ole kauppaa tai kouluja. Kylätalona toimii Hatunpirtti, jota kyläläiset käyttävät ahkerasti. Alue tarjoaa asukkaille myös uimarannan, valaistun hiihtoladun, luontopolun ja nuotiopaikkoja. Kyläläisten harrastuksiin kuuluu luontoa lähellä olevat aiheet kuten metsästys ja kalastus. Myös Martat toimivat alueella aktiivisesti.

Lisätietoa

  • Kylät: Hatunkylä, Sikovaara, Siikavaara, Kontiovaara, Kitsi, Louhivaara ja Lehmivaara
  • Paikkakunta: Lieksa
  • Lähin järvi: Suomujärvi, Pitkäjärvi,
  • Kylät tunnetaan: Patvinsuon kansallispuisto, hienot vaaramaisemat, vaellusreitit,
  • Kylille tärkeää: Kylätalo, hyvät ulkoilureitit,
  • Verkkosivut:

    Patvinsuon kansallispuisto

     

maakaista-logo-musta.svg

Hae rahoitusta

Tarinat ja tapahtumat

Yhteystiedot