Kylät sijaitsevat Nurmeksen kaupungin länsipuolella noin 10–20 kilometrin päässä keskustassa. Kylillä on pitkät perinteet ja ne ovat tunnettuja maanviljelystään. Kuokkastenkoski on tunnettu entisestä teollisuudestaan, joka on lähtöisin 1800-luvulta. Varsinaisen kukoistuskauden aikana alueella eli noin 500 ihmistä ja kylällä oli muun muassa oma kauppa sekä koulu. Kaikilla kylillä on pitkä historia ja ne ovat edelleenkin virkeitä.
Jokikylä on noin 10 kilometrin päässä Nurmeksen kaupungista luoteeseen. Kylä muistetaan siellä vuodesta 1947 aina 1990- luvun puoliväliin toimineesta Hovilan maatalousoppilaitoksesta. Kylän asutusmuotoa kutsustaan nauhakyläksi, koska asutus on muodostunut usean kilometrin matkalle kylätien varteen. Kylää halkova tie on vanhaa Joensuu-Kajaani maantietä ja se jatkuu aina Valtimon Karhunpäähän asti. Kylän kokoontumispaikkana toimii hankerahoilla kunnostettu Mehtä-Marttala.
Savikylään tulee noin viisi kilometriä enemmän matkaa Nurmeksen kaupungista kuin Jokikylään. Savikylän alueella on ollut pitkään asutusta ja esinelöydöistä on voitu päätellä asutuksen alkaneen jo 6000–9000 vuotta sitten. Savikylällä toimii paikallinen Maamiesseura, jonka juuret ulottuvat 1912 vuoteen. Vuonna 2004 kylätoimikunta ja maamiesseura sulautettiin yhteen. Maamiesseuran talo toimii edelleen kylätalona ja kylätoiminnan keskuksena. Taloa on kunnostettu Kotiseutuliiton avustuksella. Kylältä löytyy paljon muutakin aktiivista toimintaa.
Salmenkylä sijaitsee Pielisen länsirannalla salmessa, joka yhdistää Pielisen ja Kuokkasenjärven toisiinsa. Matkaa kylälle tulee kaupungista noin 20 kilometriä. Asutus kylällä on muodostunut Viemenenjärven molemmin puolin ja Kuokkastenjärven länsipuolelle. Etelässä kylä rajoittuu Juuan kuntaan, pohjoisessa Jokikylään, lännessä Savikylään ja idässä Pieliseen. Kylällä järjestetään paljon erilaisia tapahtumia, joista tunnetuin on lentopallotapahtuma, joka perustuu tule ja pelaa ajatukselle.