Kiteen Puhoksen kylässä, Oriveden länsirannalla, on mainiot mahdollisuudet kylätoiminnan ja monipuolisen yritystoiminnan kehittämiseen. Puhokseen pääsee maanteitse joka suunnalta tai vaikkapa veneillen Oriveden vesistöreittejä pitkin.
Viihtyisä asuinalue ja lähipalvelut ovat tärkeitä Puhoksen asukkaille ja yrittäjille. Lähipalveluita on runsaasti: Puhoksen alakoulu, lasten päivähoito ja kirjasto, lähikauppa Siwa, myymälä Orastupa, Seurojentalo ja Hepovaaran hevosmatkailutalli. Valtatie 6:n varteen sijoittuvat Matkailukeskus Pajarinhovi, entisen koulutilan maille perustettu maatalousyhtymä Koivikon Kartanot Oy, Ravintola Koivikon Kievari, Koivikon Ratsutalli, Puhoksen Puutarha ja Vaittisen Leipomo-Kahvila.
Keski-Karjalan kyläkierroksella keskustellaan Puhoksen kylän asukkaille tärkeistä asioista. Puhoksessa on paljon puitteita kehittää kylätoimintaa, matkailua ja yritystoimintaa. Puhoksen kylätilaisuudessa pohditaan yhteisiä tekemisen paikkoja, kylätoimikunnan muuttamista kyläyhdistykseksi sekä asioita joita voidaan edistää vaikkapa kehittämisrahoituksen avulla.
Puhoksessa on tapahtunut paljon kolmen vuoden aikana edellisen Laiffia Landella -kyläkierroksen jälkeen: Seurojentaloa on kunnostettu ja katto uusittu, Koivikon alueen yritystoiminta kasvaa ja kehittyy edelleen, Vanhan Puhoksen kaava-alueella on asuintontteja myytävänä, Puhoksen Perinnepäivien kesätapahtuman suosio kasvaa vuosi vuodelta, Puhoksen kylärannan venelaiturit kunnostettiin tänä syksynä ja kyläkoulukin on toistaiseksi turvattu asukkaiden aktiivisuuden ansiosta.
Tervetuloa Puhoksen kylätilaisuuteen keskiviikkona 22.10.!
OHJELMA
Puhoksen kylä ja yhdistystoimijat: Puhoksen kylän kotisivut
YLE Pohjois-Karjalan Viikon kylä -artikkeli Puhoksesta 12.7.2013
Kiteen Puhos lepää historian lehdillä
Maakaista.fi – Viikon kylä Puhos
Puhos on osa kauneinta Karjalaa
Laiffia landella kyläkierroksen pohdintoja vuodelta 2011:
Pohjois-Karjalan kyläkierros Kitee