Tuupovaaran Herajärven Erärannalle kokoontui yhdeksän kylä-ja paikallistoiminnan harrastajaa torstai-iltana auringonlaskun jälkeen. Erärannan metsästystupa toimi PAAVO-illan kohtaamispaikkana.
Herajärveläiset toivoivat, että mukana olisi ollut myös väkeä naapurista, Heinäahosta. Joensuu maaseutujohtaja Aaro Piipponen kertoi, että paikallisilla toimijoilla on mahdollisuus hakea kapungilta tukea vaikka kylän julkisten paikkojen kunnostamiseen. Hakuaikaa on vuoden loppuun vapaamutoisella hakemuksella.
Paikalle saapuneet haluavat asua mahdollisimman kauan kauniissa kylässään. Asukkaat alkavat olla omien sanojensa mukaan sen verran varttuneita, että apuja aletaan tarvita kotona selviytymisessä. Aikoinaan työvoimahallinnon rahoittama kylätalkkariapua tarvittaisiin nytkin. Avun tuntihinta tulisi kuitenkin olla sen verran edullinen, että eläkeläiset voisivat sitä ostaa.
Illan aikana päätettiin kutsua heinäaholaisett luontoretkelle Herajärven nähtävyyksiä katselemaan. Samalla heitä värvätään kylätoimintaan mukaan.
Yhteistyötä halutaan siis lisätä Heinäahon kylän kanssa. Heinäahossa ei ole kokoontumispaikkaa, joten he ovat tervetulleita Herajärven kylätoimintaa rikastuttamaan.
Metsästysseuran kanssa toimitaan yhteistyössä, ja majaa voidaan käyttää kylätapahtumien pitoon. Kaupungin kanssa on mennyt hyvin, ja se on tuttu kumppani kylätoimijoille. Leaderin kanssa on toimittu viimeksi vuonna 1998, jolloin kylätoimijoilla oli kylähanke.
Joensuun kaupunkia pidetään liian kalliina kansalaisopiston harrastajille, joten on siirrytty harrastamaan Ilomantsin puolelle, joka on kylän rajanaapurina.
Tutustuminen naapuritoimijoihin kiinnostaa. Ulkomaille lähtökään tutustumismatkalle ei ole pois suljettu toiminnan muoto. Teemoina voisivat olla metsäala, kulttuuri, teatteri. Käsityöläisiä kiinnostaa matka Viroon, jossa he voivat tutustua käsityöläisyyteen