Suomen itäisimmässä kylässä, suuren järvimalmiruukin ympärille syntyneessä Ilomantsin Möhkössä ei nykyään teollisuutta juurikaan ole, mutta kylän läpi virtaava Koitajoki on edelleen merkittävässä osassa kylän elinkeinoa.
Möhkön luonnonkauniin ja kulttuuriympäristöltään rikkaan kylän tämä päivä kietoutuu hyvin vahvasti matkailun ympärille ja yksi sen keskeisistä tekijöitä on kolmea yritystä Möhkössä pyörittävä Tuija Lauronen. Hänen yrittäjäntaipaleensa starttasi vuosituhannen vaihteen jälkeen Savottakahvila Möhkön Mantan myötä.
-Olin ollut tuossa Möhkön ruukilla oppaana joitain vuosia ja kun Möhkön Mantalle haettiin uutta yrittäjää, niin oma elämäntilanne oli sellainen, että uskalsin yrittäjäperheessä kasvaneena lähteä kokeilemaan. Nyt oli 19. kesä sen yrittäjänä. En tiedä onko se fiksuutta vai tyhmyyttä, ettei ole muuta lähtenyt tekemään, Lauronen naurahtaa.
Majatalo joen rannalla
Mukana alusta saakka kulkeneen Mantan luontopalvelun lisäksi toiminta laajeni vielä 2010, kun yritys osti Ilomantsin kunnalta Möhkön uudemman kansakoulukiinteistön, 1928 rakennetun hirsirakenteisen koulun. Ahkeran remontointityön kautta tänään Koitajoen välittömässä läheisyydessä seisoo komea Mantan Majatalo, joka erilaisin pihamaan lisätiloin toimii yritykselle erinomaisena tukikohtana.
-Ajatuksena on aina ollut, että jotain uutta pitää jatkuvasti kehittää, että kohde säilyy vetovoimaisena. Siinä meillä on ollut apuna Möhkön oma, tehokkaasti toimiva matkailuyhdistys sekä erinomainen yhteistyö alueen muiden matkailuyrittäjien kanssa, Lauronen kiittelee.
Hänen mukaansa Möhkön suurimmat vahvuudet matkailumielessä ovat kylän varsin erikoinen nimi ja alueen monipuolisuus.
-Täältä löytyy paljon historiallisia arvoja rautaruukin, savottojen ja sodankin ansiosta. Tietysti myös luonto ja rajan läheisyyden tuoma eksotiikka ovat meidän vahvuuksia, mutta suurimpana pidän tätä meidän jokea, jonka myötä koko kylä on aikoinaan muodostunut, Lauronen näkee.
Möhkön entiselle kansakoululle on Tuija Laurosen käsissä syntynyt Mantan majatalo.
Yhteistyön kaipuu
Möhkön kylän ja Koitajoen kauneudesta Mantan majatalossa ja luontopalveluissa nauttivat Laurosen mukaan lähinnä kotimaiset matkailijat.
-Teemme jonkin verran luontopalvelujen puolella yrityksille erilaisia työhyvinvointipäiviä ja muuta tyhy-toimintaa, mutta meidän erikoisalaa on erityisryhmien lomien järjestäminen. Teemme paljon yhteistyötä erilaisten valtakunnallisten järjestöjen ja yhdistysten kanssa, Lauronen kertoo.
Hän tunnustaa, että monia virityksiä ulkomaiden suuntaan löytyy, mutta varsin rajallisilla henkilöstöresursseilla mitään suurta matkailijaryntäystä rajojen ulkopuolelta ei voi edes vastaan ottaa.
-Tässä myydään koko ajan ensi vuotta ja varsinkin kesän viikonloput alkavat olla jo täynnä, joten ulkomaisten matkanjärjestäjien kanssa ei aikataulut aina kohtaa, Lauronen miettii.
Tulevaan hän katsoo luottavaisena ja uutta koko ajan pohtien.
-Meillä on tällä hetkelläkin viriteillä uuden luontotukikohdan käyttöön otto. Toivoisin myös, että jatkossa löytyisi tiiviimpään yhteistyöhön valmiita tahoja, joiden kanssa saisimme leveämmät hartiat isompien matkailijavolyymien saamiseksi tänne. Vaikka eihän tästä mitään massaturismikohdetta koskaan saakaan tulla, Lauronen linjaa.
Lauronen kaipaa yhteistyön leveämpiä hartioita matkailijavolyymin kasvattamisesksi.