A+ A A-
Yrittäjyys 27.11.2018

Biolämpöä kontista

Lämpökontti kiinnosti kävijöitä. Lämpökontti kiinnosti kävijöitä. Reeta Rönkkö

Enon Haapalahdessa, kauniilla paikalla aivan järven rannassa sijaitsee Hotel Leon. Aiemmin paikka tunnettiin Haapalahden Lomakotina ja alun perin päärakennuksessa on toiminut kyläkoulu. Vuosi sitten rakennukset vaihtoivat omistajaa ja siitä alkoi Hotel Leonin tarina. Monta isoa kiinteistöä käsittävä kokonaisuus lämpeni vielä äskettäin sähköllä, mutta nyt lämmönlähteenä toimii hake.

Järjestelmä uusiksi

Hotel Leonin tiloihin kuuluu päärakennuksen lisäksi kaksi majoituskäytössä olevaa rivitaloa sekä suuri saunarakennus rannassa. Lämmitettävää pinta-alaa onkin reilut tuhat neliötä.

- Sähkölämmityksen kustannukset olivat vuodessa noin 10 000 euroa, joten heti aluksi ryhdyimme miettimään lämmitysjärjestelmän muuttamista. Samalla halusimme myös ympäristöystävällisemmän vaihtoehdon. Ja kun itse olen matkailuyrittämisen lisäksi myös hakeyrittäjä niin lämpökontti oli meille luonnollinen vaihtoehto, kertoo yrittäjä Jussi Laukkanen.

Uuden lämmitysjärjestelmän suunnitteluun Laukkanen sai apua Metsäkeskukselta. Bioenergian asiantuntija Urpo Hassinen oli puuhamiehenä asiassa ja laati järjestelmän mitoituksen sekä kannattavuuslaskelmat. Lämpökontin lisäksi Hotel Leonin lämmönjakelujärjestelmä muutettiin vesikiertoiseen. Kustannuksiin yritys sain 35 prosentin avustuksen maaseuturahastosta.

- Lämmityskustannukset ovat pudonneet noin 70 prosenttia, joten onhan tällä iso merkitys. Meillä on Hotel Leonin lisäksi majoitustiloja myös kotipaikan pihassa tuossa lahden takana ja sinne on tarkoitus investoida toinen lämpökontti. Yhteensä majoitustilaa on noin sadalle hengelle, kesäaikaan jopa 140 hengelle.

Jussi Laukkanen onkin oikea monialayrittäjä. Majoituksen lisäksi tarjolla on ohjelmapalveluita porovierailujen ja huskysafarien sekä mönkijäajelun muodossa. Yrityksellä on myös kymmenen hehtaaria mansikkaviljelmiä ja niitä on tarkoitus laajentaa. Kesäaikaan majoitustilat ovatkin osittain mansikanpoimijoiden käytössä. Ja jotta tekemistä varmasti olisi riittämiin, Laukkanen toimii myös koneurakoitsijana. Yritys tuottaa haketta muun muassa Enon energiaosuukunnalle ja tietysti oman lämpökontin tarpeisiin.

DSC 1730Yrittäjä Jussi Laukkanen ja Leo -poika, jonka mukaan hotelli on nimetty.

Käyntikohde bioenergiapäivässä

Laukkanen esitteli uutta lämpökonttia ja sen avulla lämmitettäviä tiloja valtakunnallisen bioenergiapäivän tilaisuudessa marraskuun lopulla. Lämpökontit ovat viime vuosina yleistyneet etenkin maatilojen ja muiden keskisuurten lämmönkuluttajien keskuudessa. Niiden tekniikka on myös kehittynyt ja hyötysuhde on varsin hyvä. Hotel Leonin tapauksessa kontti lämmittää rakennusten lisäksi myös käyttöveden.

- Meidän tapauksessa itse kontin on toimittanut Biofire ja kattilatekniikka on Aritermin. Hakesäiliö on kontin toisessa päässä ja sieltä hake kulkee ruuvikuljettimen avulla kattilaan. Meidän järjestelmän teho on 80 – 100 kW ja haketta kuluu noin puolitoista kuutiota vuorokaudessa. Kattilaa on testattu myös pelletillä, mutta sen hinta on tällä hetkellä niin kova että hakkeella lämmittäminen on järkevämpää, Laukkanen selostaa.

- Haketta säilytetään omassa varastossa, joka täytetään kahdesta kolmeen kertaan vuodessa. Haketettavien rankojen annetaan kuivua ennen haketusta, jotta saadaan sopivan kuiva ja tasalaatuinen hake. Sopiva kosteusprosentti on noin 23 – 26. Periaatteessa kattilassa voisi polttaa myös esimerkiksi viljaa, turvetta tai brikettiä, mutta meille hake on paras vaihtoehto.

Valtakunnallisen bioenergiapäivän tarkoitus oli nostaa lämpöyrittäjyyden ja bioenergian vaihtoehtoja lämmitysratkaisun hoitajana paremmin esille. Aihe on selvästi ajankohtainen, koska paikalle oli saapunut tuvan täydeltä kiinnostuneita metsänomistajia, lämpöyrittäjiä ja kyläläisiä.

DSC 1718Hake kulkee siilosta kattilaan kuljettimen avulla.

Reeta Rönkkö

Maaseudun sivistysliitto Itä-Suomi

kyläkehittäjä

Millaiset yritykset voivat saada yritysrahoitusta?

Loading…

Kannattava toiminta

Yritykselläsi on edellytykset jatkuvaan ja kannattavaan liiketoimintaan

Get more details

Päätoiminen

Yritystoimintasi on päätoimista ja ammattimaista. Yrityksesi antaa toimeentulon joko sinulle yrittäjänä tai ainakin yhdelle työntekijälle.

Get more details

Vaikuttavuus

Tuella on merkittäviä vaikutuksia sekä yritykseesi että sen sijaintipaikkaan. Yrityksesi luo rahoituksen myötä uusia pysyviä työmahdollisuuksia alueelle, kasvattaa liikevaihtoaan, tehostaa tuotantoaan tai parantaa teknologian tasoa.

Get more details

Sijainti maaseudulla

Yrityksesi sijaitsee maaseudulla. Suomen pinta-alasta 95 % on maaseutua. Kysy alueesi Leader-yhdistykseltä tai Ely-keskukselta, missä maaseutualueen raja kulkee kotipaikkakunnallasi.

Get more details

Huomioitavat seikat

Rahoitettavien yritysten valinnassa huomioidaan yritysten kilpailuedellytykset toimialalla, markkina-alueen laajuus ja liikeidean uutuusarvo.

Get more details
  • 0
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4

Maakaista.fi

Maakaista kokoaa ja välittää tietoa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta Pohjois-Karjalassa.

 

Maaseuturahasto logo mv Leader logo mv

Maakaista.fi somessa