A+ A A-
Yrittäjyys 15.4.2019

Palviaisen tila huolehtii löytö- ja hoitoeläimistä

Henna ja Jari Palviainen sekä Piitu -koira löytöeläinhoitolan uusissa tiloissa. Henna ja Jari Palviainen sekä Piitu -koira löytöeläinhoitolan uusissa tiloissa. Reeta Rönkkö

Lieksan Jamalin kylällä, pienen vaaran päällä, pitää paikkaansa Palviaisen tila. Vaikka tila sijaitsee vanhalla asuinpaikalla ja päärakennus on ikivanhaa hirttä, kyseessä ole mikään perinteinen maatila. Viime kesästä saakka tilalla on pyöritetty löytöeläinten hoitolaa ja tulevana kesänä aloittaa myös lemmikkieläinhoitola. Lisäksi tilalla kasvatetaan myyntiin villasikaa eli mangalitzaa. Melkoinen määrä muitakin eläimiä tilalta löytyy, joten vilskettä riittää.

Uudet tilat

Palviaisen tilan yrittäjät Henna ja Jari Palviainen ostivat pienen vaaranpäällystilan 15 vuotta sitten lehdestä löydetyn ilmoituksen perusteella. Sopivaa paikkaa oli etsitty jo jonkin aikaa. Kun tilan ympäriltä saatiin myöhemmin hankittua myös vähän lisämaata, mahdollistui yritystoiminnan aloittaminen.

- Villasikoja minulla on ollut sivutoimena jo vuodesta 2012 lähtien. Kun sitten viime keväänä tarjoutui mahdollisuus ryhtyä pitämään Lieksan löytöeläinhoitolaa, niin pienen harkinnan jälkeen päätimme ottaa haasteen vastaan, kertoo Jari Palviainen.

Palviaiset hakivat ja saivat Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen kautta maaseuturahaston tukea tarvittaviin investointeihin. Viime kesänä tilalle tehtiin siirretystä kouluparakista löytöeläinten hoitotilat. Tiloista löytyy yhteensä viisi kissoille ja koirille tarkoitettua karsinaa.

- Jo heti aluksi päätimme, että eläinten tiloista tehdään suuremmat kuin laki vaatii. Eläimillä pitää olla hyvin tilaa liikkua. Ja näin pystymme hyödyntämään samoja tiloja myös ensi kesänä aloittavassa lemmikkieläinhoitolassa. Lemmikkieläimiä varten karsinoista tulee pääsy ulkotarhaan ja lisäksi tulee kopillisia ulkotarhoja. Pihalle rakennetaan myös erillinen iso juoksutustarha. Lemmikkieläinten hoitola tulee olemaan pääasiassa minun hommaani, kun taas Jari huolehtii löytöeläimistä, Henna Palviainen selostaa.

Tavoitteena on, että tila työllistää jatkossa täysiaikaisesti vähintään toisen ja osa-aikaisesti myös toisen omistajistaan. Tällä hetkellä Jari on vielä ulkopuolisella töissä, Henna taas on jo nyt tilan töillä ja suorittaa samalla yrittäjyysopintoja.

- Investoinnin suunnitteluun saimme hyvää apua ProAgrialta ja ELY-keskuksen rahoitusneuvonta ansaitsee sekin ison kiitoksen. Myös toiminnan tasolla yhteistyö eri tahojen kanssa pelaa hyvin. Etenkin löytöeläintoiminnan ympärillä toimiva valvontaelänlääkärien, eläinsuojeluyhdistysten ja vapaaehtoisten verkosto on todella hieno juttu, Henna iloitsee.

Laatusikaa ja kotieläimiä

Palviaisen tilan toistaiseksi tunnetuin tuote on villasian liha. Villasika on unkarilainen alkuperäisrotu, joka viihtyy loistavasti Suomenkin ulko-olosuhteissa. Villasian liha eroaa tavallisesta sianlihasta muun muassa siten, että se on tummempaa ja sen rasvan laatu on parempi. Palviaisen tilalta liha myydään eettisesti tuotettuun ruokaan erikoistuneelle Eggspressille, jonka kautta liha leviää Suomen itä- ja keskiosiin Keiteleellä sijaitsevan Jokinotkon karjatilan kyydissä. Lihantuotannon lisäksi jonkin verran eläimiä myydään siitoseläimiksi.

- Siat elävät vapaana aidatussa ulkotarhassa ja niillä on mahdollisuus mennä säänsuojaan. Paksu karva suojaa niitä hyvin lumelta ja pakkaselta. Alkuvuosina oli jonkin verran ongelmia ilveksistä ja ahmoista, mutta nyt meillä on laumanvartijakoiria, jotka pitävät pedot loitolla. Tällä hetkellä sikakarjan koko on noin 45 päätä eikä sitä ole tarkoitus enää kasvattaa, Jari tuumii.

Villasikojen lisäksi Palviaisilla on tilan vanhassa navetassa iso määrä erilaisia eläimiä kotitarpeeksi ja lemmikkinä. Kyyttölehmät, lampaat, vuohet, kanat, ankat ja kanit takaavat sen, että kaupasta ostetaan lähinnä kasviksia. Tosin niitäkin kasvatetaan itse omalla maalla ja kasvihuoneessa. Puhtaasti lemmikkinä ovat vain talon ponit ja yksi pahnanpohjimmainen villasika, kun koirillakin on tärkeä rooli vartioinnissa ja kissoilla hiirenpyynnissä.

Eläimet ovat siis Palviaisille monin tavoin tärkeitä, ne ovat sekä elanto että harrastus. Yritystoiminnan muodossa eläimiä hyödynnetään jatkossa kenties myös uusilla tavoilla. Sekä Hennalla että Jarilla on neuropsykiatrisen valmentajan koulutus ja Hennalla on myös eläinavusteisen ohjaajan koulutus. Mietinnässä onkin näiden taitojen yhdistäminen tilan monipuoliseen eläinvalikoimaan.

 

Palviaisen tilan elämään pääset tutustumaan tilan facebook -sivuilla.

Löytö- ja lemmikkieläinhoitolan lisäksi Palviaisen tilalta löytyy villasikoja ja suuri määrä muita lemmikki- ja hyötyeläimiä. Tilan 21 vuotias kyyttölehmä Oma kaksivuotiaan vasikkansa Vapun kanssa tulivat pihalle asti tervehtimään jutuntekijää. Videon kuvat Henna Palviainen ja Reeta Rönkkö.

 

Reeta Rönkkö

Maaseudun sivistysliitto Itä-Suomi

kyläkehittäjä

Millaiset yritykset voivat saada yritysrahoitusta?

Loading…

Kannattava toiminta

Yritykselläsi on edellytykset jatkuvaan ja kannattavaan liiketoimintaan

Get more details

Päätoiminen

Yritystoimintasi on päätoimista ja ammattimaista. Yrityksesi antaa toimeentulon joko sinulle yrittäjänä tai ainakin yhdelle työntekijälle.

Get more details

Vaikuttavuus

Tuella on merkittäviä vaikutuksia sekä yritykseesi että sen sijaintipaikkaan. Yrityksesi luo rahoituksen myötä uusia pysyviä työmahdollisuuksia alueelle, kasvattaa liikevaihtoaan, tehostaa tuotantoaan tai parantaa teknologian tasoa.

Get more details

Sijainti maaseudulla

Yrityksesi sijaitsee maaseudulla. Suomen pinta-alasta 95 % on maaseutua. Kysy alueesi Leader-yhdistykseltä tai Ely-keskukselta, missä maaseutualueen raja kulkee kotipaikkakunnallasi.

Get more details

Huomioitavat seikat

Rahoitettavien yritysten valinnassa huomioidaan yritysten kilpailuedellytykset toimialalla, markkina-alueen laajuus ja liikeidean uutuusarvo.

Get more details
  • 0
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4

Maakaista.fi

Maakaista kokoaa ja välittää tietoa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta Pohjois-Karjalassa.

 

Maaseuturahasto logo mv Leader logo mv

Maakaista.fi somessa