Leveälahden lomamökit sijaitsevat Liperin Tutjussa Telmonselän rannoilla. Mökkien sijoittelusta lähtien on otettu huomioon kokonaisvaltainen elämys. Aurinko paistaa mökkien rantoihin koko päivän ja illalla voi ihailla auringonlaskua, kun tontit avautuvat etelän tai lounaan puolelle. Rauhallinen loma on taattu, kun kohteet sijaitsevat erillään toisistaan ilman lähinaapureita. Leveälahden lomamökeille on mahdollista saapua vesiteitse pohjoisen Saimaan Orivesistön tai Pyhäselän kautta. Oman veneen voi tarvittaessa tuoda vuokramökin rantaan saakka. Kuulostaa lomalta, eikö?
Mukana hankkeessa ensimmäistä kertaa
Mikko Eronen luotsaa yritystä yhdessä veljensä Matti Erosen kanssa. Veljekset ovat olleet mukana vuokramökkitoiminnassa niin sanotusti koko ikänsä. Erosten vanhemmilla oli aiemmin Tutjussa mansikkatila, jonka kautta yritystoimintaan on kuulunut mökkivuokraus jo 70-luvulta saakka. Sukupolven vaihdos tilalla tehtiin vuonna 2008. Yrityksen toimialaan kuuluu myös polttopuiden teko. Savottaa riittää jo yksin mökkienkin käyttöön, osa pilkeistä myydään. Leveälahden lomamökit lähtivät mukaan Joensuun seudun Leader -yhdistyksen hallinnoimaan Laatua Liperin matkailuun -hankkeeseen Liperin kunnan yritysneuvoja Jaana Karppasen kannustama.
- Ensimmäistä kertaa ollaan mukana tällaisessa hankkeessa, mutta hyvin on mennyt, Eronen toteaa.
Kuva: Leveälahden lomamökit
Hanke on mahdollistaja
Eroset ovat hankkeen myötä uudistaneet Leveälahden verkkosivut.
- Tarinallistaminen on nyt vahvasti mukana ja sivuista on saatu selkeät ja raikkaat, iloitsee Mikko Eronen.
Yhteistyö verkkosivujen toteuttajan, sisällöntuottajan ja yrittäjän välillä on sujunut mallikkaasti. Hankkeen myötä on toteutettu sisällöntuotantoa kuten valokuvausta niin maalta kuin ilmasta. Hankkeen kautta toteutettu Matkailualan turvallisuuspassi-koulutus (Matupa) on tuonut uusia näkökulmia toimintaan ja laittanut ajattelemaan turvallisuuteen liittyviä tekijöitä. Koulutuksessa on käyty läpi myös yrittäjän vastuukysymyksiä.
- Tieto lisää tuskaa, naurahtaa Eronen, mutta toteaa, että koulutus on antanut uusia näkökulmia.
Hanke on Leveälahdessa hyvässä vaiheessa. Vielä työlistalla ovat opasteet ja digimarkkinoinnin koukerot.
Vakiovieraat tulevat joka kesä, joskus koko suvun voimin
Leveälahdessa lomailee useampia vakiovieraita. Mökit vuokrataan esimerkiksi joka kesä samalle viikolle ja varaus tehdään mökiltä lähtiessä jo seuraavaksi kesäksi. Leveälahdessa on mahdollista viipyä myös talviaikaan ja varauskalenteri täyttyykin pitkin vuotta. Leveälahden pisin asiakassuhde juontaa 70-luvulle. Sama suku on vieraillut Leveälahdessa vuosittain, nykyisin jo neljännessä polvessa.
- Kun tänne kerran tulee, niin moni haluaa tulla sen jälkeen vielä uudestaan, Eronen vinkkaa.
Leveälahden asiakaskunta on moninaista, perheistä pariskuntiin. Leveälahteen onkin valmistumassa juuri uusi pienempi mökki pariskunnille niin sanottuun ohikulkukäyttöön eli lyhytaikaisempaan majoitukseen. Kuluvana vuonna Leveälahteen on valmistunut Honkaranta-niminen loma-asunto, jonka pihapiiriin on kevään aikana rakentunut vielä pihakeittiö terasseineen.
Aktiivisille lomailijoille Leveälahdessa riittää tekemistä. Mikko Eronen kertoo, että heiltä voi vuokrata SUP lautoja ja lumikenkiä sekä mökkipyöriä. Lisäksi mökeiltä löytyvät soutuveneet retkeilyä ja kalastusta silmällä pitäen. Kalaisat vedet sekä marja- ja sienimaastot löytyvät aivan vierestä.
Kuva: Leveälahden lomamökit
Matkailua kannattaa kehittää alueellisesti
Mikko Eronen näkee matkailun tulevaisuuden valoisana. Hänen mielestään matkailua ja sen markkinointia kannattaisi kehittää alueellisesti yhdessä koko maakunnan tuumin. Matkailija voi vaikka majoittua Liperissä ja tehdä päiväretkiä muihin maakunnan kohteisiin. Leveälahden omilla verkkosivuilla maakunnan muutkin kohteet on tuotu esille.
- Esimerkiksi Koli ja Valamo ovat oivia matkakohteita ja helposti saavutettavissa meiltä käsin, Eronen toteaa.
Eronen näkee myös, että moni on huomannut metsän puilta koronan myötä ja lähimatkailu on kasvussa. Markkinointi täytyisi vaan saada houkuttelevammaksi, että ihmiset löytäisivät Liperin ja lähipalvelut. Matkailubisnes on yhteistoimintaa ja siihen kannattaa panostaa.
Tutustu Levälahden lomamökkeihin.
Mikä yritysryhmä?
Laatua Liperin matkailuun on yritysryhmähanke, jossa halutaan opastaa neljä liperiläistä matkailualan yrittäjää kohti laadukkaampaa markkinointia ja laadukkaampaa palveluntarjontaa. Mukana hankkeessa ovat Koivuvaaran tila, Leveälahden tilayhtymä, Lammu oy ja Studio Korento. Hankkeen aikana toimijat pääsevät tiivistämään yhteistyötä ja yrittäjille järjestetään digimarkkinointikoulutusta ja matkailualan turvallisuuspassikoulutusta. Hanketta rahoittaa Pohjois-Karjalan ELY-keskus ja hallinnoi Joensuun seudun Leader -yhdistys.
Lue lisää yritysryhmätuista Ruokavirasto.fi-esitteestä
Tutustu myös muihin hankkeesta kirjoitettuihin juttuihin:
Huikea Kuorinka avautuu matkailijalle Liperissä
Parren Peti ja Puuro tarjoillaan perinteikkäässä miljöössä Leppälahdessa
Villa Korento, monipuolisia mahdollisuuksia monenlaisille asiakkaille